Rännien puhdistus, Parainen

Teen rännien eli räystäskourujen puhdistuksia Paraisilla paikoissa joihin autolla pääsee. Saaret ja ulkosaaristo muutenkin ovat sellaista aluetta joilla liikkumiseen minulla ei ole kalustoa, jonka vuoksi tarjoan palvelua tieyhteyksien päässä.

Paraisilla (”Vanha” Parainen ennen kuntaliitosta, poislukien Houtskarin, Iniön, Korppoon ja Nauvon alueet) sijaitsevien omakotitalojen räystäskourujen puhdistuksen suoritan kiinteään 350 euron hintaan. Hinta sisältää työn, tarvittavat telineet, roskien poisviennin sekä matkakulut ja alvin.

Rännien puhdistus pikaisesti esiteltynä

Rännien puhdistus on työ, jonka tekeminen tai teettäminen ajoissa estää rakennuksen sadevesijärjestelmän ennenaikaisen hapertumisen, pitää veden poissa räystäsrakenteista ja säännöllisesti tehtynä ehkäisee lahovaurioita kun vesi ei pääse kastelemaan paikkoja, joihin se ei kuulu.

Rännien puhdistus, Parainen. Kuvassa puhdistetavaa ränniä.
Rännien puhdistus on hyvä tehdä ennen kuin ongelmat näkyvät muualla rakennuksessa.

Rännien puhdistus on hyvä tehdä rakennuksen ympäristöstä riippuen pari kertaa vuodessa – tai harvemmin.

Mikäli rakennus sijaitsee Paraisilla lehtipuiden ympäröimänä tai muuten alueella jossa ylhäältä tulevan roskan määrä on suuri, suositellaan kourujen puhdistus tehtäväksi useammin. Jos taas rakennuksen ympärillä ei juuri ole rännejä likaavaa kasvillisuutta, eikä rakennuksen katolta irtoa esimerkiksi hiekkaa, tiilenpaloja tai maalia, riittää puhdistusväliksi hyvin kerran vuodessa tai jopa harvemmin.

Siinä vaiheessa kun sateella vesi jo juoksee rännistä ylitse, eikä syöksytorven päästä tule pisaraakaan, on rännien puhdistus jo auttamattomasti myöhässä. Helpottavaa on kuitenkin tietää, että rännien puhdistus Paraisten alueella on yleensä vain tilauslomakkeen klikkauksen päässä.

Mitä tapahtuu, jos räystäskouruja ei puhdisteta ajoissa?

Puhdistamattomat kourut keräävät pohjalleen vähitellen tietynlaista sakkaa joka muodostuu sekä katolle pudonneista lehdistä ja oksista, katemateriaalista irronneesta hienoaineksesta että tuulen ja eläinten mukanaan kuljettamista siemenistä ja muusta roskasta. Tällainen pohjasakka, jota liaksikin kutsutaan, pitää rännin pohjan jatkuvasti hieman kosteana, koska hienojakoinen aines on hyvä pidättämän kosteutta.

Usein on myös niin, että rännien puhdistuksen yhteydessä huomaan seikkoja, joihin puuttumalla rännien puhdistusväliä voidaan huomattavasti pidentää. Mikäli esimerkiksi rännin ja syöksytorven liitos on tehty pitkillä ruuveilla, saattaa ruuvien katkaisu lyhyemiksi säästää monta tukosta syntymästä. Sama vaikutus on sillä, että liian pientä rännin pohja-aukkoa suurennetaan niin että mahdolliset kourun pohjalla olevat lehdet mahtuvat esteettömästi tippumaan syöskytorveen.

Samalla kun rännien puhdistus suoritetaan, katsotaan tietysti kuntoon edellämainitun kaltaiset pienet epäkohdat. Siellä ylhäällä kun ollaan.

En ole varma pitääkö rännejä puhdistaa vielä, maksanko turhasta jos siellä ei olekaan mitään?

Mikäli olet epävarma puhdistuksen tarpeesta, voit tilata rännien puhdistuksen Paraisille ehdollisena. Tällöin rännit puhdistetaan vain mikäli puhdistus on tarpeellista.

  • Jos rännit ovat puhtaat, maksat vain tarkistusmaksun 120 €
  • Jos ränneissä on puhdistuksen tarvetta, maksat rännien puhdistuksen 350 € (omakotitalokohteissa)

Rännien tarkistus sisältää kohteeseen saapumisen sekä tilanteen tarkistuksen ilman että rännejä puhdistetaan. Tarkistus siis on työtä jonka voi tehdä silmällä ränneihin koskematta.

Mikäli tarkistuksessa osoittautuu, että ränneissä on jotain puhdistettavaa, suoritetaan puhdistus samalla käyntikerralla.

Vaikka rännejä ei sillä kertaa olisikaan tarpeen puhdistaa, saat kuitenkin hyödyllistä tietoa rännien kunnosta ja mielenrauhan siinä mielessä, että tiedät rännien olevan puhtaat.

Maksettavaksi ehdollisessa puhdistuksessa tulee siis joko tarkistusmaksu 120 € tai puhdistuksen hinta. Ei molempia.

Rännien puhdistuksen hinta Paraisilla

Paraisilla sijaitsevien omakotitalojen räystäskourujen puhdistuksen suoritan kiinteään 350 euron hintaan. Hinta sisältää työn, tarvittavat telineet, roskien poisviennin sekä matkakulut ja alvin.

Mikäli kohdetta ei saada puhdistettua ilman nostokoria tai muuta erityistä, keskustelen tilanteen ja hinnan tapauskohtaisesti. Useimmissa tapauksissa kuitenkin puhdistus saadaan tehtyä joko tikastelineeltä maasta käsin tai katon kautta turvavaljailla liikkuen.

Miksi tilaisin rännien puhdistuksen juuri Oivaralta?

Kuten yllä mainitsin, usein on niin, että rännien puhdistuksen yhteydessä huomaan seikkoja, joihin puuttumalla rännien puhdistusväliä voidaan huomattavasti pidentää. Mikäli esimerkiksi rännin ja syöksytorven liitos on tehty pitkillä ruuveilla, saattaa ruuvien katkaisu lyhyemmiksi säästää monta tukosta syntymästä. Sama vaikutus on sillä, että liian pientä rännin pohja-aukkoa suurennetaan niin että mahdolliset kourun pohjalla olevat lehdet mahtuvat esteettömästi tippumaan syöskytorveen.

Tällaiset pienet huoltotyöt sisältyvät aina puhdistuksen hintaan silloin kun ne voidaan olosuhteiden puolesta tehdä puhdistuksen yhteydessä.

Oivaralla tekijä vastaa aina työn laadusta, ja palvelu on henkilökohtaista sekä ystävällistä!

Ja Paraisilla vielä kaiken lisäksi paikallista. Onhan Oivara paraislainen firma.

Miten ja millä menetelmällä Oivara puhdistaa räystäskouruja?

Emme ole sitoneet itseämme kiinni mihinkään tiettyyn tapaan, menetelmään tai laiteeseen. Jokainen kohde on erilainen, ja siitä syystä tapa jolla räystäskouruja puhdistetaan, vaihtelee.

90 prosenttisesti kuitenkin on niin, että puhdistamme kourut fyysisesti kourun luo menemällä. Joskus kaavimme pohjaa rännilapiolla, joskus huuhtelemme vesiletkulla ja joinakin kertoina käytämme tehokasta imuria.

Kourun luokse pääsemme välillä tikastelineellä, yleensä katon kautta turvavaljailla ja joskus jollain muulla menetelmällä.

Koulutettuja oravia meillä ei vielä ole, mutta ideana sekään ei välttämättä ole huono 🐿️

Mitä tapahtuu rännien puhdistustilauksen jälkeen?

Kun olet täyttänyt allaolevaan lomakkeeseen tietosi ja lähettänyt tilauksen ”Tilaa rännien puhdistus”- nappia painamalla, saat sähköpostiisi tilausvahvistuksen.

Tilaus lähtee samalla toki myös minun sähköpostiini, ja katson kalenterista sekä säätiedotuksesta sopivan ajan rännien puhdistukselle.

Olen yhteydessä noin pari päivää ennen ja kerron, koska olen rännejä tulossa puhdistamaan. Puhdistuksen aikana teidän ei tarvitse olla paikalla, muttei siitä haittaakaan ole.

Puhdistettuani kourut, tarkistettuani syöksytorvet ja siivottuani ympäristön, kerään tavarani ja lähen pois.

Kirjoitan työstä laskun ja lähetän sen teille.

Jos olet tilannut toistaiseksi voimassa olevan puhdistuksen, olen taas määrätyn ajan päästä yhteydessä ja kerron tulevani puhdistamaan kourujanne.

Kuka meille tulee Oivarasta rännejä puhdistamaan?

90 prosentin varmuudella katollenne kiipeää henkilö nimeltä Touko Koskinen. Vajaa nelikymppinen kolmen lapsen isä, omakotiasuja, hieman maalainen ja tarpeeksi fiksu olemaan varovainen.

Ja jottei ihan menisi arvailuksi, niin kuvakin on tässä alla.

Rännien puhdistuksia Turun alueella suorittava Touko Koskinen.
Koska ränneissä harvemmin tulee kaivettua kameraa esille, on tässä sisäkuva rännien puhdistaja Touko Koskisesta työn touhussa.

Tilaa rännien puhdistus Paraisilla sijaitsevaan kohteesen tästä.

Täytä tähän omakotikohteessa tilaajan nimi. Taloyhtiökohteissa tähän kenttään täytetään yhtiön nimi.
Mikäli puhdistus tilataan esimerkiksi taloyhtiöön, sellainen henkilö joka vastaa käytännön järjestelyistä. Tietää vesipisteiden sijainnin, kulkutiet ym. asiat. Tilatessasi puhdistuksen omalla nimelläsi, lisää tähän kenttään vain puhelinnumerosi.
Tilausvahvistus lähtee sähköpostiin automaattisesti.
Täytä tähän kenttään se fyysinen osoite jossa puhdistettava kohde sijaitsee.
Voit lisätä tähän kohtaan joko postiosoiteen laskutusta varten, tai sähköisen laskutuksen tiedot.
Valitse, onko kohde omakotitalo, rivitalo vai kerrostalo.
Mikäli et tiedä pitääkö rännejä vielä puhdistaa, voit tehdä tilauksen ehdollisena niin, että rännit puhdistetaan vain mikäli puhdistus on tarpeen. Mikäli puhdistustarvetta ei ole, maksaa tarkistus 120 euroa.
Halutessasi voit tehdä toistaseksi voimassa olevan tilauksen rännien puhdistuksesta. Tällöin tulemme puhdistamaan ränninne aina vuoden tai puolen vuoden välein ilman että teidän pitää itse tilata puhdistusta.
Tähän voit kirjoittaa kaiken sen haluamasi mille ei muualla ole ollut oikeaa paikkaa. Itse tunnet kohteesi parhaiten, joten mikäli mielessäsi on jotain puhdistukseen vaikuttavaa, tämä on paikka sen kirjoittamiseen.